Roosa ローズ

Roosalla on kultainen luonne. Oikeastaan Roosan piti olla hokkaido. Sellaista ei kuitenkaan ollut saatavilla ja mennessämme katsomaan pentuja, oli asia selvä. Meille muutti akita. Ja sellainen akita muuttikin, ettei aikaisemmista koirakokemuksista tuntunut olevan juurikaan hyötyä. Pohdin, oliko itsenäisempää ja henkisiä voimavaroja vaativampaa koiraa olemassakaan. Noh, "oikeiden" hokkaidojen tullessa kuvioihin, sain vastauksen pohdintoihini. Kyllä, kyllä on olemassa! Hokkaidoon verrattuna akita kävi jotenkin hitaalla ja Roosahan olikin ihan lepsu tyttö, kunhan päästiin työn touhuun. Roosasta kasvoi mahtava terapiakoira. Se kävi mukanani töissä metsäpainotteisessa päiväkodissa. Lapsista se silminnähden piti ja viihtyi eläväisessä ympäristössä. Roosalle käy kaikki: se kuuntelee satuja ja salaisuuksia, vetää ahkiota, käy uimassa ja seuraa ongen kohoa kärsivällisesti. Mustikat ovat sen herkkua! Ja sitten se osaa maata. Pää paikoillaan makaa ja huokailee, viirusilmillään tarkkaan seuraten ympäristöä. Itselleen turhia liikkeitä se ei tuota. Mikäli sen pitkä pinna rakoilee, alkaa kippurahäntä heilua kuin hidastettuna puolelta toiselle. Silloin hokkalapsetkin ymmärtävät väistyä ja Roosa saa tarvitsemansa tilan. Sellainen on Roosa.

"Ja viimein sun matkaan
Ei pääse saattajatkaan
Ja lohtu on mulle
Että siellä on kaikki sulle"

Matriarkka nukahti ikiuneen kotisohvalla 7.4.2025. Roosalle kiitos.