Ansa, Hokkatuulen ensimmäinen pentu, jäi meidän laumaan kasvamaan. Tunnistin Ansassa jo pikkupentuna joitain Oka-emän piirteitä. Ihmisen käden kosketus ei ollut pennulle luonnostaan mieluisaa eikä sylikoiran rooli oikein istunut alkukantaiselle. Ensimmäistä kertaa oli mahdollisuus vaikuttaa niin nuoreen hokkapentuun, joten muovaaminen alkoi heti. Vuoden ikäisessä Ansassa saan ihailla työni tuloksia. Tunnontuskat puuttumisesta alkukantaisen koiran rodunomaiseen käyttäytymiseen ovat väistyneet, kun laumassa on avoin ja leikkisä nuori hokkaneito. Arki sujuu ja Ansa on miellyttävä hokkatyttö. Kokemuspulaa kuitenkin on suurista väkijoukoista, joihin vasta vuoden ikäisenä päästään harjoittelemaan. Kuinkahan likan käy, kun päästään kehiin? Ansa on Yama-isänsä tavoin jäntevä, hyvähäntäinen ja kauniskorvainen. Kaikkea sitä, mitä kasvatuksessa jatkossakin toivon. Rodunomainen hokkaido.